lauantai 7. lokakuuta 2017

Wien yksin



Helou vaan kaikille. Pienen (tai hieman pidemmän) tauon jälkeen olen jälleen palannut. Tuntuu, että inspis kirjoittaa on palannut. Viimeisimmästä postauksesta olikin kulunut vasta noin viisi kuukautta. Ehkä siis aikakin kirjoittaa jo jotain. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, mutta niisä hieman myöhemmin. Nyt sukelletaan hetkeksi Wienin tunnelmiin, jossa vierailin kesällä

Heinäkuun puolivälissä pakkasin pienen laukkuni (huom oikeasti pienen, sillä mukana olivat vain käsimatkatavarat) ja suuntasin kohti Itävaltaa ja Wieniä. Tämä reissu tulisi olemaan aivan erityinen. Ei vain siksi, että olin ensimmäistä kertaa matkalla Wieniin vaan ennenmminkin sen vuoksi, että tällä kertaa olin lähdössä matkalle aivan yksin. Olen ennen toki lentänyt yksin ja matkustanut ulkomailla yksin paikasta toiseen, mutta tällä kertaa olisin yksin myös itse kohteessa. Ajatus oli jännittävä mutta samaan aikaan hyvin kiehtova. Yksin matkustaminen oli virkistävä kokemus, josta ajattelin kirjoittaa myöhemmin toisen postauksen. Nyt keskitytään kuitenkin kauniin kesäiseen Wieniin.



Matkaan lähdin aikaisin keskiviikko aamuna niin, että Berliinin kautta lennettyäni olin perillä Wienissä jo puolen päivän maissa, joten ensimmäinen päivä ei mennyt pelkästään matkustaessa. Ensi töikseni ostin itselleni kolmen päivän lipun julkisiin kulkuneuvoihin, jonka hinta taisi olla jotain 16 euron pintaan. Vaikka Wien ei ole asukasluvultaan kaikkein suurimpia Euroopan kaupunkeja, on se rakennettu aikoinaan suurkaupunki mittakaavaan ja etäisyydet paikkojen välillä saattavat olla hyvinkin pitkiä. Majoituin Leopoldstad nimisessä kaupunginosassa Am Augarten hostellissa. Alue on perinteisesti ollut juutalaisten asuinaluetta. Ensimmäisenä iltana, kun tahdoin löytää jotakin syötävää päädyin huomaamattani juutalaisia elintarvikkeita myyvään kauppaan. Asia kävi kuitenkin hyvin nopeasti ilmi, sillä suuri osa kaupan myymistä tuotteista oli täysin vieraan näköisiä enkä niiden heprean kielisistä etiketeistä ymmärtänyt juuri mitään. Olin niin hämmentynyt asiasta, että jostain syystä en kehdannut lähteä kaupasta ostamatta mitään, joten ostin jääteen, joka oli kutakuinkin ainoa tutunnäköinen tuote koko kaupassa. Lopulta etsin myös toisen kaupan. Itse hostelli taasen oli hyvin viehättävässä vanhassa rakennuksessa. Majoituin 4 hengen huoneessa, jossa huonekavereina oli muun muassa belgialainen, chileläinen sekä puolalainen mies.





Ensimmäisenä päivänä vierailin Schönbrunin linnan alueella, joka sijaitsee hieman kantakaupungin ulkopuolella, kuitenkin vain lyhyen metromatkan päässä. Wienin metro noin muutenkin on hyvin kattava sekä selkeä. Schönbrunin linna pääsi hieman yllättämään minut, sillä en olettanut sen alueen olevan niin valtaisa. Myös kuumuus pääsi hieman yllättämään. Olin siis valinnut kaikkein kuumimman päivän reissuni ajalta Schönbrunin valtaisan alueen kiertämiseen, aluksi lisäksi ilman vesipulloa. Onneksi tajusin melko pian, että vesipullo voisi olla 30 asteen helteessä melko mukava ja kävin ostamassa vesipullon.




 

Seuraavat päivät olivatkin hieman vähemmän ohjelmoituja ja kuljin pitkin Wieniä aivan fiiliksen mukaan. Kävin muun muassa Tonavan rannalla, pyörin keskustassa sekä söin hyvää italialaista jäätelöä. Wien oli täynnä mukavia pieniä puistoja ja koskaan ei voinut olla varma, mitä seuraavan kadunkulman takaa tulee vastaan.





Wienistä löytyin myös ehkä erikoisin talo, jonka olen koskaan nähnyt. Wienissä nimittäin sijaitsee nimittäin taiteilija Friedensreich Hundertwasserin ja arkkitehti Joseph Krawinan suunnittelema persoonallinen asuintalo, Hundertwasserhaus.


Muutaman päivän Wienissä oleilun jälkeen olikin sitten aika suunnata takaisin koti-Suomeen. Voin kyllä suositella Wieniä oikein lämpimästi viikonloppukohteeksi tai vaikka


perjantai 19. toukokuuta 2017

Turvallisesti matkaan


Aikaisemmassa postauksessa puhuin matkustuspelosta ja nyt ajattelin listata joitakin hyödyllisiksi kokemiani vinkkejä, joiden avulla voi matkustaa turvallisin mielin.

  • Matkavakuutus on aivan ensimmäinen asia, joka kannattaa ottaa matkalle lähdettäessä. Matkavakuutus on siihen nähden halpa, jos jotain sitten ulkomailla ollessa tapahtuu. Jos sinulla on jo vakuutus, tarkista, että se on voimassa ja riittävän kattava.
Abetone, Italia
  • Hanki Kelan maksuton eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka takaa sinulle samanlaisen hoidon kaikissa EU-maissa.
  • Hanki tarvittavat rokotukset kyseiseen maahan. Varsinkin Euroopan ulkopuolelle matkustettaessa nämä kannattaa huomioida, mutta jo Etelä-Eurooppaan mennessä hepatiittirokotuksista ei ole haittaa.
  • Mieti tarkkaan, mitä syöt, sillä lähes joka suuntaan lähdettäessä elintarviketurvallisuus huononee.
Ruka
  • Huolehdi, että tiedät, missä passisi on. Muista myös tarkistaa, että se on voimassa. Joissain maissa vaaditaan, että passi on matkan jälkeen vielä 3 tai 5 kuukautta voimassa. Euroopassa matkatessa riittää, että passi on voimassa matkan ajan.
  • Ota kopio passistasi sähköpostiin. Näin saat helpommin uuden, jos kadotat passisi. Ota kopiot myös muista matkustusasiakirjoista kuten viisumista, matkalipuista, ajo- ja maksukorteista ja matkavakuutuksesta. Tallenna kopiot esimerkiksi sähköpostiin. Säilytä kopioita matkalla eri paikassa kuin alkuperäisiä.
  • Alaikäinen tarvitsee yksin matkustaessaan vanhempien allekirjoittaman lupalapun, jonka voi esittää tarvittaessa viranomaisille.
Hampuri, Saksa
  • Hätätilanteita varten tallenna tärkeiden ihmisten nimet ICE-koodilla puhelimeesi.
  • Pidä mukanasi majoituspaikkasi nimi ja osoite sekä valmismatkalla ollessasi matkanjärjestäjäsi yhteystiedot.
Albufeira, Portugali
  • Älä pakkaa turhaan liikaa ja arvokasta omaisuutta. (Tsekkaa täältä pakkausvinkit-postaus.) 
  • Turvallisuuden kannalta oleellista on pakata välttämättömät lääkkeet käsimatkatavaroihin. Muista ottaa myös reseptit mukaan.
  • Ota mukaan välttämätön määrä käteistä ja mikäli mahdollista, kaksi maksukorttia. Säilytä toista tallelokerossa tai vähintää eripaikassa. Tee sama myös käteiselle, ei kaikkea samaan paikkaan.
Lontoo
  • Terve järki mukaan. Älä matkusta maahan, jonne ulkoministeriö ei suosittele matkustamaan.
  • Noudata kohdemaan lakeja ja kunnioita paikallisia tapoja. 
  • Varsinkin pitkillä matkoilla ja riskialttiille alueille suuntautuvilla matkoilla tee matkustusilmoitus.
  • Vältä pimeitä ja syrjäisiä kujia. Vältä myös yksin pimeällä liikkumista ja suuria väkijoukkoja.
  • Älä luota kaikkiin, mutta voinoharhaiseksikaan ei kannata rueta. Suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja avuliaita.

Hampuri, Saksa
Matkalle ei tarvitse eikä kannata lähteä pelkäämää. Jos jotain tapahtuu niin siitäkin yleensä selviää. Kaikkeen ei voi varautua vaan yllätyksiä tulee matkoilla aina eteen. Maailma on kyllä täynnä ihmisiä, jotka auttavat.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Euroviisut paketissa - mitä jäi käteen ja mitä on luvassa

Salvador Sobral (Kuva: eurovision.tv)

Lauantaisesta viisufinaalista on selvitty ja voittoon nousi ylivoimaisesti, ja ainakin minulle hieman yllättäen, Portugali. Vaikka kannustin Portugalia voittoon, uskoin Italian vievän potin melko selvästi, mutta lopulta Italia jäi vasta kuudennelle sijalle. Mitä sitten tältä viisuvuodelta ja näistä viisuista jäi käteen?


Suomen Norma John edusti Kiovassa upeasti, vaikka finaaliin asti ei selviytynytkään. Suomi oli semifinaalinsa 12. Pelkillä katsojaäänillä Suomi olisi päässyt finaaliin viimeisenä eli 10:nä. Tuomariäänissä Suomi jäi 12. Pakko kuitenkin myöntää, että ennakko oletuksiin nähden tulos Suomen kannalta oli pettymys. Odotin jopa melko selkeääkin finaalipaikkaa ja finaalissa taistelua top 10 sijoista.

Kisojen ehdoton kohokohta oli kuitenkin Portugalin ja Salvador Sobralin voitto kappaleella "Amar pelos Dois". Maa joka on ollut mukana 1964 alkaen ilman voiton voittoa ja ennen tätä paras sijoitus oli kuudes sija vuodelta 1996. Tämä kertoo maan sinnikkyydestä johon suomalaisten on varmasti helppo samaistua, sillä mekin odottelimme voittoa yli 40 vuotta. Olen erittäin onnellinen kaikkien portugalilaisten puolesta. Olen varma, että he järjestävät ensi keväänä upeat viisut oli isäntäkaupunki sitten Lissabon tai jokin muu.

Kristian Kostov (Kuva: eurovision.tv)

Myös Bulgarian toinen sija, joka oli heidän paras sijoituksensa ikinä, oli erittäin ilahduttava. Viime vuoden neljäs ja tämän vuoden toinen sija ovat laittaneet aiemmin finaaliin pääsyn kanssa tuskastelleen Bulgarian aivan uusille urille. Bulgarian lisäksi Moldovalle kolmas sija oli heidän parhaansa koskaan. Historialliset kisat siis koko kärkikolmikon suhteen.

Sunstroke projekt (Kuva: eurovision.tv)

Nyt on aika suunnata katseet tulevaan. Ensi viisuvuodesta tulee varmasti vähintään yhtä antoisa kuin tästä menneestäkin. Tähän mennessä tulevista kisoista on kovin vähän tietoa, mutta päivämäärien ja pitopaikan pitäisi varmistua viimeistään kesän loppuun mennessä. Todennäköinen kisakaupunki on Lissabon ja siellä sijaitseva MEO areena.

Osallistujamaa listaa odotetaan syksyn aikana. Venäjä on todennäköisesti palaamassa kisoihin, kun taas San Marinon osallistuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä. Myös Israelin osallistuminen on epäselvää, sillä maan yleisradioyhtiö suljettiin tällä viikolla ja sen korvaa uusi yhtiö, joka ei vielä ole EBU:n jäsen, mutta hakenee sitä. Mikäli se myönnetään, he ovat todennäköisesti mukana ensi vuonnakin. Australia todennäköisesti jatkaa osallistumistaan. Mahdollisia palaajia voisivat olla Bosnia & Hertsegovina ja Slovakia. Turkin paluuta on väläytelty lähes joka vuosi, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut. Minimaiden (Andorra, Monaco, Luxemuburg, Liechtenstein (mahdollinen debytoija)) paluu tai debyytti ei vaikuta todennäköiseltä. Yksi mahdollinen uusi maa kilpailuun voisi olla Kazakstan.

Suomen karsintana ensi vuodelle toimii jälleen Uuden musiikin kilpailu, jonka haku aukeaa syksyllä.

Kiinnostaako teitä kuulla enemmänkin Euroviisuistaa ympäri vuoden. Mikäli kiinnostaa niin Euroviisu aiheisia postauksia voisi olla luvassa enemmänkin. Kommentoikaa alle!

Paljon onnea vielä Portuagali ja Salvador Sobral!

Salvador Sobral ja hänen siskonsa(Kuva: eurovision.tv)

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kohti Euroviisu finaalia - kaikki tarvittava finaaliin

(Kuva: eurovision.tv)

Viisufanin vuoden kohokohta eli Euroviisujen finaali koittaa viimein huomenna kun semifinaalitkin on jo käyty. Vaikka Suomea siellä ei tänä vuonna nähdä niin jännitys on siitäkin huolimatta suuri, sillä Italian aiemmin massiivinen etumatka on kuihtunut olemattoman pieneen johtoon Portuglalista vedonlyönnistä. Myös Bulgaria on aivan Italian ja Portugalin kannoilla.

Tuottajien päättämä esiintymisjärjestys päätettiin yön aikana ja se näyttää seuraavanlaiselta:

  1. Israel: IMRI – I feel alive
  2. Puola: Kasia Moś – Flashlight
  3. Valko-Venäjä: Naviband – Story of my life
  4. Itävalta: Nathan Trent – Running on air
  5. Armenia: Artsvik – Fly with me
  6. Alankomaat: OG3NE – Lights and shadows
  7. Moldova: Sunstroke Project – Hey mamma
  8. Unkari: Joci Pápai – Origo
  9. Italia: Francesco Gabbani – Occidentali's Karma
  10. Tanska: Anja – Where I am
  11.  Portugali: Salvador Sobral – Amar pelos dois
  12.  Azerbaidžan: DiHaj – Skeletons
  13.  Kroatia: Jacques Houdek – My friend
  14. Australia: Isaiah – Don't come easy
  15.  Kreikka: Demy – This is love
  16.  Espanja: Manel Navarro – Do it for your lover
  17.  Norja: JOWST – Grab the moment
  18.  Iso-Britannia: Lucie Jones – Never give up on you
  19.  Kypros: Hovig – Gravity
  20.  Romania: Ilinca ft. Alex Florea – Yodel it!
  21.  Saksa: Levina – Perfect live
  22.  Ukraina: O. Torvald – Time
  23. Belgia: Blanche – City lights
  24.  Ruotsi: Robin Bengtsson – I can't go on
  25. Bulgaria: Kristian Kostov – Beautiful mess
  26. Ranska: Alma – Requiem

Lauantai-illan finaaliin valmistauduttaessa kannattaa tulostaa täältä upeat pisteytys- ja arviointikaavakkeet, joihin voi arvostella ja pisteyttää kappaleet.

Ei myöskään kannata unohtaa upeaa juomapeliä Euroviisujen pitkää lähetystä varten. 


Ajattelin tehdä vielä top 10 tulosveikkauksen finaalia varten:
  1. Italia
  2. Portugali
  3. Armenia
  4. Bulgaria
  5. Ranska
  6. Australia
  7. Ruotsi
  8. Romania
  9. Tanska
  10. Unkari
Kenen veikkaat voittavan ja ketkä muut saavat korkeita pisteitä? Mille maalle Suomi antaa 12 pistettä. Suomen pisteet finaalissa ilmoittaa Jenni Vartiainen.