Musta tuntuu, että aina kun tänne kirjotan niin kello on jo ihan liikaa ja pitäs olla ihan jossain muualla, kun kirjottamassa tänne jotain juttuja. Mutta tällä hetkellä ei oikeestaan mitään väliä paljon kello on nimittäin huomenna on -aaah niin ihana- vapaapäivä. Kyllä, vapaapäivä, tiistaina, lukiosta, koeviikolla. Mitä luksusta sanon vaan. Muutenkin tää koeviikko on vähän erilainen edellisiin verrattuna, ensinnäkin mulla on ennätys vähän kokeita -jopa huimat kolme kappaletta- ja toisekseen puolet koeviikosta menee Saksassa. Kui siistii!
Hyvin kesäinen Köln viime kesäkuussa
Musiikin kolmoskurssin pusään nimessä. Torstai meneekin sitten lähes kokonaan matkustellessa ja ilta sitten isäntäperheisiin asettuessa. Suurin osa lähtee nyt ensi kertaa Schwerteen ja majoittuu aivan uusien ihmisten luo, mutta mulla on niin onnellinen asema, että pääsen asumaan samaan perheeseen, jossa kesälläkin yhden viikon asusteliitteissa siis suuntaamme Saksaan, Schwerteen, kotikuntamme ystävyyskaupunkiin Ruhrin alueelle. Torstai aamuna lähtö on oikein miellyttävään aikaan kello kuusi aamulla - mutta en valita, en misn. Kui siistii! Ohjelmassa perillä on sitten tutustumista paikalliseen kouluun, konsertti -luonnollisesti, kun konserttimatkalla ollaan-, reissu Kölniin joulumarkkinoille ja kaikkee muuta ihan törkeen siistii.
Kiivetäkö jälleen tonne ylös?
Osalla tuntu olevan vähän huolta turvallisuudesta näiden Pariisin ja muiden läntisen Euroopan tapahtumien jälkeen. Ihan ymmärrettävää sinäänsä. Mä en kuitenkaa jaksa ajatella tai pelätä, että jotain tapahtuis. Ihan yhtä hyvin jotain pahaa voi tapahtua täällä Suomessakin. Toki tietynlainen itsesuojeluvaisto pitää säilyttää, mutta mä ainaki aattelen, että tässä tilanteessa pahin, mitä vois tehä nii on antaa pelolle valtaa ja näin näyttää, että hyökkääjien tavoite olis täyttyny. Pitää vaan ajatella nyt järjellä ja miettiä, että turvallisuusjärjestelyt on nyt entistäkin tiukemmat ja valvontaa on varmasti tehostettu eikä antaa tunteiden ja pelon hallita.
No, mutta joo tää on mun neljäs postaus ja jo toinen, jossa käsittelen terrorismia. Ehkä saa riittää nyt hetkeksi tää aihe. Oisko seuraavaks vaihtelun vuoks talouskriisi tai ilmastonmuutos. No ehkä ei kuiteskaa!
Ja, ach, kaikki niin ihanat kaupat!
Nyt enää tää huominen tiistainen vapaapäivä ja sitten keskiviikko ja ruotsin koe ja sitte jo mennääki. Kui siistii!
No nyt ekasta postauksesta, missä lupasin seuraavassa postauksessa kertoo enemmän viime viikon keskiviikosta (silloin siis seuraavasta päivästä), onkin menny jo yli viikko. En tajuu mihin tää aika okein häviää. Ja no eihän se ollu seuraavakaan postaus, mutta mitäpäs tuosta.
Niin viime keskiviikko oli siis ihan semi iso, kiire ja aivan mahtava päivä kaikin puolin mulle. Heti aamupäivästä järjestettiin meiän lukiolla yleiskokous, missä siis valittiin uusista ykkösistä abien tilalle uudet hallituksen jäsenet ja käytiin läpi mennyttä ja tulevaa. Onnea vaan kaikille uusille ykkösille ja abeille kiitos viime vuodesta. Isoin juttu viel kuinki tulossa. Yleiskokouksen lopuks julkistettiin myös tulevan vuoden opiskelikunnanhallituksen puheenjohtaja. Ja, kyllä minähän se olen nyt ens syksyyn saakka. Jei! Miten! Siistii!!
Toinen päivän iso juttu oli sitten konsertti illalla, joka musiikin kolmoskurssin puitteissa järjestettiin. Samalla kerättiin rahaa ens viikon Saksan konserttimatkaa varten. Kui siistii, että viikon päästä oon nyt Saksassa. Whiii! Saksassa olis sitten tarkotus konsertoida pari kertaa, käyä paikallisessa koulussa ja ehkä vähä (tai paljon) shoppailla ja kierrellä joulutoreilla. Ja mikä parasta, niin Saksassa meillä on perhemajotus niin pääsee paremmin treenaamaan vielä saksan kieltäkii. Ach sooo!
Tästä vielä ihan pikkunen #tb viime kesän Saksan matkaan. Kohta taas mennään! Whiii!
Lauantai aamuna herätessäni avasin instagramin ja aloin selaamaan uusimpia kuvia. Muutaman kuvan selattuani ymmärsin, että nyt on tapahtunut jotakin. Lähes jokainen instafeedissäni ollut kuva liittyi Ranskaan, Pariisiin ja kuvatekstinä oli #prayforparis. Avasin nettilehden ja etusivu oli täynnä uutisia Pariisista, terrori-iskujen -sarjasta. Olipahan herätys. Maailma oli jälleen näyttänyt, kuinka raaka ja arvaamaton se on ja mihin kaikkeen ihminen on kykenevä. Ei tällaiseen voi varautua etukäteen millään. Nyt tätä kirjoittaessani iskuista on kulunut hieman yli vuorokausi ja tilanteiden kulku alkaa olla selvä. En niitä ala tässä läpi käymään,sillä jokainen on varmasti ne jo uutisista lukenut.
Noin 130 kuollutta, 200 luokkaantunutta, joista noin 100 kriittisessä tilassa. Päällimmäisinä tunteina ovat suru ja viha. Suru kaikkien uhrien ja heidän läheistensä puolesta, samalla kuitenkin viha ja epäusko näitä teon toteuttajia kohtaa. Kuinka joku ihminen pystyy niin kylmäpäisesti surmaamaan useita kymmeniä ihmisiä? Ei voi vaan ymmärtää. Miksi?
Pariisin tapahtumat ovat olleet päivän ehdoton ykkösuutisaihe ja asiaa on puitu monelta eri kantilta. Maailma on reagoinut voimakkaasti hyökkääjiä vastaan ja antanut tukensa Pariisille ja koko Ranskalle. Esimerkiksi hienona eleenä ympäri maailman tunnetut kohteet on valaistu ranskan lipun värein Eifel-tornin ollessa samaan aikaan pimeänä suruajan vuoksi. Myös sosiaalisessa mediassa tragedia on huomioitu ja siellä on osoitettu myötätuntoa uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan. Instagramissa feedi koostui lähes täysin aiheeseen liittyvistä kuvista, fecebookissa tarjottiin Ranksan lippu normaalin profiilikuvan päälle osoitukseksi tuesta. Näin tein myös minä ja vielä koskettavamman tästä kaikesta tekee se, että hieman yli vuosi sitten olin Pariisissa ja olen jopa saattanut vaikka kävellä näiden paikkojen ohi.
Jo nyt on ilmoitettu, että turvatoimet ovat kiristyneet eri puolilla maailmaa ja vapaata liikkuvuutta esimerkiksi Euroopassa on rajoitettu. Iskujen tekijäksi ilmoittautui lopulta ISIS. Nyt kysymys kuuluukin, oliko tämä vasta lähtölaukaus järjestön uudelle taktiikalle. Toivottavasti vastaavaa ei enää tarvitsisi kokea missään, mutta pahoin pelkään, että tämä ei jäänyt viimeiseksi iskuksi. Mutta ehkäpä nyt vihdoin tämän tragedian ja muutaman viikon takaisen venäläiskoneen lentoturman jälkeen länsi ja Venäjä kykenisivät yhteistyöhön Syyriassa ja Irakissa terrorismiä ja ISISiä vastaan.
Maailman, Ranskan ja Pariisin täytyy nyt surra, mutta samalla jatkaa eteenpäin,sillä taistelussa terroria vastaan ei ole taukoja. Eteen päin täytyy jatkaa, mutta näitä tekoja ei saa unohtaa.
Tämä kappale N'oubliez Pas sai jälleen uuden merkityksen Pariisin terroritekojen myötä. Aluksi kappale oli kirjoitettu toisen maailman sodan muistolle, mutta alkuvuoden terrori-iskut Charlie Hebdo -lehden toimitukseen antoivat tälle kappaleelle uuden merkityksen, mutta jälleen kerran tämä kappale sai valitettavasti uuden merkityksen. Älkää unohtako! N'oubliez Pas! #prayforparis #131115 #prayforworld
Mä oon aina ollu semmone tyyppi, joka ei jää tuleen makaamaan vaan jatkaa eteen päin ja tavottelee aina jotain uutta. No pitihän tähän muutenkin hektiseen elämänvaiheeseen saaha jotain uutta, ja tällä kertaa se jotain uutta on tää blogi.
Oon siis 17-vuotias lukiolainen, joka nyt päätti jakaa jotain elämästään tänne kaikkien luettavaksi.Tällä hetkellä asun pienellä paikkakunnalla Pohjois-Savossa, mutta suunnitelmissa on päästä pois täältä lukion päätyttyä.
Ja mitäkö blogi sisältää? Eiköhän toi blogin alaotsikko Vähän kaikkee, mut ei oikein mitään kerro jo kaiken oleellisen blogin sisällöstä. Blogi tulee siis sisältämään kaikkea laidasta laitaan. Musiikki, koulu, matkustelu, kaikki kirjottamisen arvonen ja niinkin pieni juttu kun elämä ylipäätänsä on varmasti täällä esillä tavalla tai toisella.
Nyt tämä esittely saa jäädä tähän, sillä nyt on pakko päästä nukkumaan, sillä huomisesta tulee iso päivä. Siitä ehkä lisää seuraavassa postauksessa;)
Eli kaikille tervetuloa vaan sitten seuraamaan mun elämää täällä:) Katotaan miten tää kehittyy.
/Nii ja mistäkö toi mun blogin nimi tulee? Se tulee ihan vaan siitä, että saksaa, kun olen opiskellut ala-asteelta saakka niin varsinkin nyt viime aikoina on tullu käytettyä aina ihan huomaamattakin tuota Ach So! -fraasia. Ja liian usein, liian paljon. Siitä nyt sitten tuli tänkin nimi:)
