torstai 19. marraskuuta 2015

Iso päivä

No nyt ekasta postauksesta, missä lupasin seuraavassa postauksessa kertoo enemmän viime viikon keskiviikosta (silloin siis seuraavasta päivästä), onkin menny jo yli viikko. En tajuu mihin tää aika okein häviää. Ja no eihän se ollu seuraavakaan postaus, mutta mitäpäs tuosta.

Niin viime keskiviikko oli siis ihan semi iso, kiire ja aivan mahtava päivä kaikin puolin mulle. Heti aamupäivästä järjestettiin meiän lukiolla yleiskokous, missä siis valittiin uusista ykkösistä abien tilalle uudet hallituksen jäsenet ja käytiin läpi mennyttä ja tulevaa. Onnea vaan kaikille uusille ykkösille ja abeille kiitos viime vuodesta. Isoin juttu viel kuinki  tulossa. Yleiskokouksen lopuks julkistettiin myös tulevan vuoden opiskelikunnanhallituksen puheenjohtaja. Ja, kyllä minähän se olen nyt ens syksyyn saakka. Jei! Miten! Siistii!!

Toinen päivän iso juttu oli sitten konsertti illalla, joka musiikin kolmoskurssin puitteissa järjestettiin. Samalla kerättiin rahaa ens viikon Saksan konserttimatkaa varten. Kui siistii, että viikon päästä oon nyt Saksassa. Whiii! Saksassa olis sitten tarkotus konsertoida pari kertaa, käyä paikallisessa koulussa ja ehkä vähä (tai paljon) shoppailla ja kierrellä joulutoreilla. Ja mikä parasta, niin Saksassa meillä on perhemajotus niin pääsee paremmin treenaamaan vielä saksan kieltäkii. Ach sooo!
Tästä vielä ihan pikkunen #tb viime kesän Saksan matkaan. Kohta taas mennään! Whiii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti