tiistai 24. marraskuuta 2015

Täältä tullaan Saksa!

Musta tuntuu, että aina kun tänne kirjotan niin kello on jo ihan liikaa ja pitäs olla ihan jossain muualla, kun kirjottamassa tänne jotain juttuja. Mutta tällä hetkellä ei oikeestaan mitään väliä paljon kello on nimittäin huomenna on -aaah niin ihana- vapaapäivä. Kyllä, vapaapäivä, tiistaina, lukiosta, koeviikolla. Mitä luksusta sanon vaan. Muutenkin tää koeviikko on vähän erilainen edellisiin verrattuna, ensinnäkin mulla on ennätys vähän kokeita -jopa huimat kolme kappaletta- ja toisekseen puolet koeviikosta menee Saksassa. Kui siistii!
Hyvin kesäinen Köln viime kesäkuussa
Musiikin kolmoskurssin pusään nimessä. Torstai meneekin sitten lähes kokonaan matkustellessa ja ilta sitten isäntäperheisiin asettuessa. Suurin osa lähtee nyt ensi kertaa Schwerteen ja majoittuu aivan uusien ihmisten luo, mutta mulla on niin onnellinen asema, että pääsen asumaan samaan perheeseen, jossa kesälläkin yhden viikon asusteliitteissa siis suuntaamme Saksaan, Schwerteen, kotikuntamme ystävyyskaupunkiin Ruhrin alueelle. Torstai aamuna lähtö on oikein miellyttävään aikaan kello kuusi aamulla - mutta en valita, en misn. Kui siistii! Ohjelmassa perillä on sitten tutustumista paikalliseen kouluun, konsertti -luonnollisesti, kun konserttimatkalla ollaan-, reissu Kölniin joulumarkkinoille ja kaikkee muuta ihan törkeen siistii.
Kiivetäkö jälleen tonne ylös?
Osalla tuntu olevan vähän huolta turvallisuudesta näiden Pariisin ja muiden läntisen Euroopan tapahtumien jälkeen. Ihan ymmärrettävää sinäänsä. Mä en kuitenkaa jaksa ajatella tai pelätä, että jotain tapahtuis. Ihan yhtä hyvin jotain pahaa voi tapahtua täällä Suomessakin. Toki tietynlainen itsesuojeluvaisto pitää säilyttää, mutta mä ainaki aattelen, että tässä tilanteessa pahin, mitä vois tehä nii on antaa pelolle valtaa ja näin näyttää, että hyökkääjien tavoite olis täyttyny. Pitää vaan ajatella nyt järjellä ja miettiä, että turvallisuusjärjestelyt on nyt entistäkin tiukemmat ja valvontaa on varmasti tehostettu eikä antaa tunteiden ja pelon hallita.

No, mutta joo tää on mun neljäs postaus ja jo toinen, jossa käsittelen terrorismia. Ehkä saa riittää nyt hetkeksi tää aihe. Oisko seuraavaks vaihtelun vuoks talouskriisi tai ilmastonmuutos. No ehkä ei kuiteskaa!
Ja, ach, kaikki niin ihanat kaupat!
Nyt enää tää huominen tiistainen vapaapäivä ja sitten keskiviikko ja ruotsin koe ja sitte jo mennääki. Kui siistii!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No kesällä sitte :D Ja vannon, että pommitan igtä ja snäppiä kuvilla!

      Poista