torstai 10. joulukuuta 2015

Saksan reissusta selvitty

Kuten otsikkokin sen jo kertoo niin nyt on Saksasta ja muutama viimeinen koe koeviikoltakin tehty. Uus jakso on jo täydessä vauhdissa, joten nyt on hyvä pysähtyä tarinoimaan matkasta. Nyt seuraa siis pieni matkakertomus Saksanmaalta, joka tulee nyt hieman viiveellä, mutta tulee kuitenkin.

Torstai aamuna lähettiin matkaan Onnibussin kyydillä Varkaudesta, minne piti ensin täältä Leppävirralta raahautua. Kello soi 4:45, mikä ainakin mulle on ihan luonnoton aika herätä. No, pakkohan se oli ettei bussista jääny. Sitte ajeltiin siinä neljä tuntia kohti Helsinkiä. Ainakin itselläni osa matkasta meni mukavasti nukkuen. Helsingin keskustassa suunnistettiin vaivattomasti Kampista Rautatien torille, mistä sitten hypättiin lentokenttäbussiin.

Kentällä chekattiin ittemme sisään ja sanottiin laukuille hetkeksi aikaa heihei. Aikaa jäi vielä hieman ostosten tekemiseen ja eväiden osteluun. Pian kone olikin jo valmiina lastattavaksi ja valmiina lähtöön. Lento meni nopsaan ja melko rutiinilla ainakin itselläni. Mitä laskin niin nää oli jo lennot numero 7 ja 8 tänä vuonna. Hui! Osalle lentokone oli kuitenkin täysin uusi tuttavuus ja hieman jännittäväkin, mutta hyvin kaikki selvittiin Düsseldorfiin ilman suurempia ongelmia.

Düsseldorfista matka jatkui vielä tunnin verran bussikuljetuksella Schwerteen, joka on noin 50 000 asukkaan kylä Ruhrin varrella, lähellä Dortmundia. Perille päästyämme isäntäperheet odottelivat jo urheiluhallin vieressä. Itse majoituin samassa perheessä kuin kesälläkin. Oli niin ihana nähdä samoja ihmisiä taas uudestaan.:) Tällä kertaa buukkasin kaverinikin samaan perheeseen kanssani asumaan, Torstaina illalla syötiin vähän perheessä ja käppäiltiin lähimaastossa. Illalla oli mukava pötkähtää pitkän päivän jälkeen sänkyyn sen jälkeen, kun on huomannut, että mukana ei ole monen tunnin pakkaamisesta huolimatta yksiäkään college housuja, vaan farkut ja suorat huosut. :/ Erittäin kiva :)
Schwerten ystävyyskaupunkikivi; ennen vihollisia, nyt ystäviä
Perjantaina herätys soi aikaisin ja suuntasimme yhdessä host-veljemme kanssa koululle, jossa osallistuimme, jollekin, olisiko ollut, viitos luokan musiikintunnille. Tunti oli kyllä omituisin musiikin tunit, missä olen koskaan ollut. Lauloimme yhdessä luokan kanssa muutaman laulun ja loppuajan seurasimme sivusta oppituntia ja sitä kuinka lapset piirsivät Tappajahain musiikin mukaan viivaa. Hämmentävää. Erittäin hämmentävää. Tämän jälkeen koulun rehtori piti meille nopean kierroksen koululla, minkä jälkeen suuntasimme Schwerten keskustaan, missä oli aikaa syödä ja shoppailla. Joku saattoi ostaa collarit:)
Näkymiä Schwertessä, huomaa käyrä kirkontorni
Iltapäivällä palasimme koululle, mistä suuntasimme host-veljemme kanssa takaisin kotiin. Syönnin ja muutaman tunnin loikoilun jälkeen oli aika suunnata raatihuoneelle konsertin kenraaliharjoituksiin. Tämä konserttimme raatihuoneella olikin matkamme päätarkoitus. Esiinnyimme yhdessä Schwerten nuorisokamariorkesterin kanssa, joka vieraili aiemmin syksyllä myös Leppävirralla. Konsertti sujui suunnitellusti ja vältyin itsekin suurimmilta kömmähdyksiltä juontajan pestissä, joka lankesi minulle, sillä olin ainoa saksan kielentaitoinen koko matkalla. tai no, mitä nyt saatoin vähän takellella juuri orkesterin nimessä... Heh Konsertin jälkeen pikainen pysähdys kotona, minkä jälkeen lähdimme host-veljemme kanssa punk-keikalle paikalliseen punk-mestaan, joka sijaitsi koulun alakerrassa entisissä uima-allastiloissa. Mielenkiintoinen yhdistelmä; koulurakennuksen alakerrassa punk-baari/kahvila. Ei ehkä olis Suomessa mahdollista.
Näkymät Kölniin
Sillan yli kohti Kölniä



Matkalla muutama lukko
"Olen nähnyt Könin tuomiokirkon..."


Kölnin joulumarkkinat
Lauantaina vuorossa oli matka, aah niin ihanaan, Kölniin. Aamulla matkaan lähdimme junalla Schwerten rautatieasemalta. Mukana oli niin meidän porukka kuin isäntäperheiden ja orkesterin nuoret. Kölnissä käytiin ihailemassa maisemia näköalatornista, minkä jälkeen pienen kävelymatkan päässä oli Kölnin keskusta ja keskellä kaikkea mahtava Kölnin tuomiokirkko. Tällä kertaa kirkko sai jäädä shoppailun ja joulumarkkinoiden tieltä. Ihmisiähän oli liikkeellä lauantaipäivänä tottakai paljon, mutta eipähän tuo liiemmin menoa haitanut. Joulumarkkinat olivat juuri sitä mitä kuvittelinkin. Paljon ihmisiä, myyjiä kojuineen, hyvää tunnelmaa, paljon tuoksuja ja paljon nähtävää. Ei Suomesta tällaista löydy. Iltapäivällä palasimme Schwerteen, mutta vielä illallla suuntasimme lähikaupunkiin Dortmundiin Thier Gallerieen, Saksan yhteen suurimmista ostoskeskuksista. Ei kyllä tule ihan joka lauantai oltua shoppailemassa puol kymmenen aikaan lauantai iltana. Samalla reissulla tuli nähtyä jo maailman suurin joulukuusi Dortmundin joulumarkkinoilla. "Vaan" 1700 kuusta ja 45 metriä korkee.
Vaatimattomasti maailman isoin
Sunnuntai alkoi kirkolla, missä me esiinnyimme, tai no, minä en esiintynyt. Tytöt hoisivat laulamisen yksin tällä kertaa. Pojat istuivat kiltisti penkissä kuunnellen. Sunnuntaille ei ollut mitään muuta varsinaista ohjelmaa suunniteltu, mutta lopulta olimme kaikki Dortmundissa joulumarkkinoilla, minkä jälkeen kävimme isolla porukalla syömässä Vapianossa. Kotiin päästyä loppu ilta menikin vahvasti pakkailun merkeissä, sillä maanantaina oli jo aika suunnata takaisin Suomeen. Nyyh.
Näkymät Dortmundiin
Maanantai alkoi hyvästeillä isäntäperheille, minkä jälkeen saimme kokea, aaah niin hyvin, erittäin mielenkiintoisen yritysvierailun paikallisessa metallialan yrityksessä. Ensin istuimme varmaan tunnin kokoustilassa, missä meille selitettiin kaikkea mahdollista kyseisen yrityksen toiminnasta. Tämän jälkeen lähdimme vielä "ihan pienelle" kiertokävelylle tehdasalueelle... Noh tämän jälkeen pääsimme syömään. :3 Sitten olikin aika lähteä jo kohti Düsseldorfia ja lentokenttää ja jättää hyvästit Saksalle taas hetkeksi. Ensi kesäksi olen onneksi lähdössä työharjotteluun hieman pidemmäksi aikaan Schwerteen. Jee! Kui siistii!
Schwerte
Lento Suomeen sujui nopsaan. Tämän jälkeen edessä oli vielä 5 ja puoli tuntia Leppävirralle. Kotiin pääsin hieman ennen kahta maanantain ja tiistain välisenä yönä, nukkumaan kolmelta ja aamulla kasilta sitten oikein virkeänä matikan kokeeseen. Not. Noh koko reissu oli kyllä kaiken vaivan arvoinen. Kiitos kaikille mukana olleille matkaseurasta, jos tätä satutte jostain kumman syystä lukemaan.
Heihei Saksa, nähdään ens kesänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti