perjantai 31. maaliskuuta 2017

VALKO-VENÄJÄ: Naviband – Story of my life


Valko-Venäjä valitsi tänä vuonna edustajakseen Naviband nimisen yhtyeen, jonka muodostavat Artem Lukyanenko ja Ksenia Zhuk. HE ovat esiintyneet ja tehneet musiikkia yhdessä vuodesta 2013 saakka. Jo vuonna 2014 he saivat ensimmäisen palkintonsa, kun heidän kappaleensa "Abdymi Mine" voitti vuoden parhaan kappaleen palkinnon Valko-Venäjällä. He ovat levyttäneet kolme studioalbumia ja kiertäneet ympäri Itä- ja Keski-Eurooppaa. Vuonna 2016 he esittivät maan jalkapallojoukkueen kannatuslaulun "Naperad Belakrylyja".

(Kuva: eurovision.tv)
Valko-Venäjän karsinnassa kappaleen nimi oli vielä valko-venäjäksi, "Historyja majho žyccia", mutta Euroviisuja varten nimi käännettiin englanniksi muotoon "Story of my life". Kappale itsessään kuitenkin säilytettiin valko-venäjän kielisenä, mikä tekee siitä maan ensimmäisen oman kielisen kappaleen. Samalla valko-venäjän kieltä kuullaan ensimmäistä kertaa Euroviisuissa. Artem ja Ksenia ovat tehneet kappaleensa itse.

Valko-Venäjä kilpailee toisessa semifinaalissa numerolla 15.


Valko-Venäjän kappale on yksi vuoden mielenkiintoisimmista. Se tuo esille maan musiikkiperinnettä ja on laulettu maan omalla kielellä, mikä tänä päivänä on hyvin harvinaista Euroviisuissa. Kappale huokuu aitoutta, lämpöä ja iloa. Kuitenkin kappale on hieman lastenlaulumainen ja melko yksinkertainen, mikä useamman kuuntelun jälkeen alkaa tuntua jo rasittavalta. Tämä saa kuitenkin 3/5.


Valko-Venäjän kappale taatusti erottuu edukseen iloisuudellaan, välittömyydellään ja kielivalinnallaan. Tämän pitäisi mennäkin melko helposti läpi semifinaalista, mutta finaalissa en usko tämän nousevan kymmmenen parhaan joukkoon.

Mitä pidät Valko-Venäjän kappaleesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti