maanantai 1. toukokuuta 2017

SAKSA: Levina – Perfect life


Saksan sekavan ja monimutkaisen karsinnan voittoon selvisi Levina (oik. Isabella Lueen) kappaleellaan "Perfect life" ja näin ollen hän edustaa kotimaataan Kiovassa. Levina on 25-vuotias laulaja/lauluntekijä, joka ravaa Berliinin ja Lontoon väliä, sillä tällä hetkellä hän opiskelee Lontoossa musiikkia. Syvä-ääninen Levina aloitti laulutunnit jo yhdeksän vuotiaana.

(Kuva: eurovision.tv)
Hänen kappaleensa "Perfect life" on säveltänyt ja sanoittanut kolmikko Lindy Robbins, Dave Bassett sekä Lindsey Ray. Lindya voisi kutsua melkoiseksi hittinikkariksi, sillä hän on tehnyt kappaleita mm. Anastacialle, Jason Derulolle, David Guettalle, Olly Mursille ja Demi Lovatolle sekä the Backstreet Boysille. Yhdessä kirjoitus tiiminsä kanssa hän on tehnyt Saksan tämän vuotisen Euroviisu kappaleen.

Suurena rahoittajamaana Saksa pääsee suoraan finaaliin, mutta äänestää kuitenkin toisessa semifinaalissa.


Kappaleen perusteella en uskoisi, että lauluntekijä on tehnyt kappaleita suurille ja suosituille artisteille. Kappale on hyvin ponneton, laiska ja hieman tunkkainen. Tässä on ehkä yritetty hakea hieman Sia-tyyppistä pakettia, mutta hieman heikolla menestyksellä. Epäkiinnostava ja hengetön kappale. 2/5.


Menestysmahdollisuuksiinkaan en tällä hetkellä usko. Tämä olisi oikein odotettavaa jatkumoa kahdelle edelliselle jumbosijalle finaalissa.

Mitä piditte Saksan kappaleesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti