perjantai 14. huhtikuuta 2017

Matka-aakkoset


Tämän postauksen idea on siis käydä läpi kaikki aakkoset ja keksiä jokaiselle kirjaimelle jotakin matkailuun liittyvää. Pidemmittä puheitta, mennään asiaan.

Aurinko. Vaikka kaupunkilomat ovatkin olleet viime aikoina suosiossa niin aurinkoonkin olisi ihan kiva päästä lähiaikoina. Pelkkä makaaminen palmun alla houkuttelisi.

Uimaan ja aurinkoa palvomaan? Kyllä kiitos.

Budejettimatkailu voi olla aivan yhtä mukavaa ja antoisaa kuin isolla rahalla matkatessakin. Matkakohde ja ajankohta kannattaa valita huolella, mikäli matkaan haluaa päästä halvalla. Mikäli myös majoituksesta on valmis tinkimään ja on valmis halpoihin vaihtoehtoihin, tulee matkasta entistäkin edullisempi.

Cuxhaven on Saksassa, Pohjanmeren rannikolla, sijaitseva pikkukaupunki, joka herää kesäisin eloon turisteista. Aivan kuin olisi välimerellä vaikka onkin mantereen vastakkaisella puolella. Saksalla muutenkin on erityinen paikka sydämmessäni.


Cuxhaven - kuin Välimerellä olisi.
Drinkit. Tässä suhteessa kannattaa suosia paikallista ja uskaltaa kokeilla uusia makuja. Usein myös paikallinen on edullista.

Viiniä italiassa
Eurooppa kiinnostaa tällä hetkellä maanosana enemmän kuin mikään muu. Osittain kiinnostus johtunee siitä, että Euroopassa on helppo matkustaa, ja se on suhteessa halpaa. Euroopasta löytyy myös aina jotakin uutta ja ennen näkemätöntä.

Festareilla olisi joskus mielenkiintoista käydä kotimaan ulkopuolellakin. Esimerkiksi vaikkapa Ruotsissa tai Saksassa.

Gibraltar on mielenkiintoinen paikka. Tuo apinoiden asuttama paikka sijaitsee Espanjan eteleläkärjessä, mutta kuuluu Iso-Britannialle. Hämmentävää. Samaan aikaan voi siis olla Isossa-Britanniassa, ja katsella Afrikkaa ja Espajaa. Joskus hyvin pienenä olen täällä käynyt, mutta uudelleenkin joskus voisin mennä.

Herkuttelu on aina lomalla sallittua. Onko mitään parempaa kuin löytää aivan ihastuttava kahvila jostain sivukujalta ja hörpätä siinä iltapäivä tee ja syödä pala kakkua.

Herkuttelu sallittu
Interrail on asia, joka on ollut jo pitkään haaveissani ja olisi siistiä päästä jossain vaiheessa toteuttamaan se. Pakata kaikki tarvittava rinkkaa, hypätä junaan ja kiertää Eurooppaa.

Joukkoliikenne on hyvä keino matkustaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ulkomailla joukkoliikenteellä matkustaminen ei ole sen vaikeampaa kuin Suomessakaan. Jos tulee ongelma, rohkeasti ohikulkijaa hihasta kiinni ja kysyy. Joukkoliikenne on myös usein halvin vaihtoehto.

Kamera on matkaajan paras kaveri. Sinne tallentuvat kaikein ikimuistoisimmat hetket, mahtavimmat rakennukset sekä kauneimmat maisemat. Jotkut ovat joskus saattaneet sanoa kameran kanssa kulkemisen näyttävän hyvin turistilta, mutta minä se kuljen silti sen kanssa.

Laskettelu Alpeilla on asia, joka kuuluu ehdottomasti to do -asioihin (38). Kilometrien pituiset rinteet, Alppilaaksot, koskemattomat rinteet, afterski. Voiko muuta toivoa?

Vielä kun pääsisi tänne talvella.
Montenegro. Tämä pieni maa länsi-Balkanilta on tällä hetkellä ehtodoton suosikkikohteeni, jos saisin päättää, minne nyt lähtisin. Koskaan en ole Montenegrossa vieraillut, mutta olisi hauska päästä piipahtamaan maassa ennen kuin suuret turistimassat valtaavat sen.

New York on paikka, jonka varmasti lähes jokainen haluaa kokea. Legendaarinen Vapauden patsas, Empire State Building, Central Park... Jonain päivänä tänne varmasti lennähdän.
Ostokset. Hyvän reissun piirteisiin kuuluu mikäs muukaan kuin shoppailu. Kaikki on usein ulkomailla Suomea halvempaa ja valikoima on erilainen, joten ylilyönneiltäkään ei voi välttyä. Matkalaukkua pakatessa on saatettu muutaman kerran kirota.

Milano - muodin mekka. Täydellinen paikka shoppailulle siis
Passi on se asia, jota ilman matkoilla ei selviäisi. Kaikki on niin pitkään edes jossain määrin hyvin kunhan edes passi on mukana.

Quesadillat houkuttelisivat kovasti matkustamaan Meksikoon.

Reissuvlogit ja -blogit ovat parasta katseltavaa ja luettavaa. Niistä saa inspiraatiota itselleen tai pystyy fiilistelemään vanhoja paikkoja, joissa itse on joskus käynyt. Reissublogeja on myös itse mukava kirjoitella, sillä silloin pääsee palaamaan tuon kyseisen reissun fiiliksiin.

Seura. Oikeanlainen seura reissatessa on yksi tärkeimmistä asioista. Hyvässä seurassa pienet ja vähän suuremmatkin vastoinkäymiset tuntuvat paljon pienemmiltä.

Turvallisuus on matkatessa ensi arvoisen tärkeää ja omaa harkintaa on hyvä käyttää. Ennaltaehkäisy on myös hyvä muistaa. Tästä voisinkin kirjoittaa laajemman postauksen myöhemmin.

Uudet paikat ovat aina viehättäviä, kiinnostavia ja aina parempi, mitä vähemmän paikassa on turisteja.

Viinitilat. Viime syksynä vierailimme Pohjois-Italian kierroksellamme viinitilalla, mikä oli koko reissun ehdottomia kohokohtia. Suosittelen lämpimästi, mikäli tilaisuus sen vain sallii.

Venturini Baldinin viinitila Pohjois-Italiassa.
Wienissä olisi joskus mukava piipahtaa. Osaan kieltä ja maalla on mielenkiintoinen kulttuurinsa. Ehkäpä tähän voisi yhdistää sen Alpeilla laskettelun.

X-treme-kokemukset matkoilla. Joskus olisikin upeaa päästä hyppäämään benji-hyppy tai lentämään liitovarjolla.

Yksin matkustaminen on usein jopa melko antoisaa, vaikka voisi kuvitella sen olevan tylsää ja pitkäveteistä, mutta päin vastoin. Silloin on enemmän aikaa omille ajatuksille ja voi edetä aivan omassa tahdissa muista välittämättä. Myös kynnys jutella muiden ihmisten kanssa on varmasti huomattavasti matalampi.

Zzz. Hyvät unet pitkän päivän jälkeen tulevat aina tarpeeseen. Aina ei ole saatavilla sitä kaikkein parasta ja pehmeintä sänkyä, mutta sillä mennään mitä on kulloinkin tarjolla. Välillä toki rahatilantieen salliessa on mukava panostaa laatuun.

Åreen olisi joskus mukava reissata laskettelemaan. Kaikki on isompaa kuin Suomen Lapissa ja lähempänä kuin Alpit.

Äkkilähdöt ovat välillä hyvin virkistäviä. Nopeasti päätetään minne mennään, varataan matka, pakataan ja lähdetään. Tai vain lähdetetään ilman sen suurempia suunnitelmi. Lähelle tai kauas.

Öinen kuumuus etelän maissa ei ole niitä hohdokkaimpia asioita, joten etelään matkatessa ilmastointi on must have.


Miten sun aakkoset menee? Kerro ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti