maanantai 17. huhtikuuta 2017

UKRAINA: O.Torvald – Time


Isäntämaassa Ukrainassa karsinnan voittajaksi nousi O.Torvald niminen yhtye kappaleellaan "Time". Yhteye on perustettu vuonna 2005 ja tähän päivään mennessä he ovat julkaisseet viisi studioalbumia. Yhtye on kiertänyt isoilla areenoilla niin Ukrainassa kuin ympäri Eurooppaa. Ukraina tarjoileekin siis tänä vuonna musiikkia hieman raskaammasta menosta pitäville.

(Kuva: eurovision.tv)

Kappaleen "Time" ovat säveltäneet bändin solisti Zhenia Galych sekä kitaristi Denys Miziuk, jotka ovat tunteneet jo 23 vuoden ajan. Ensimmäisen yhtyeensä, Apotheosis, he perustivat jo vuonna 1994. Kappaleen on puolestaan sanoittanut Kamenchuk Yevhen. Yhteye kertoo, että alunperin heillä oli toinen kappale, jonka he aikoivat lähettää Ukrainan karsintaan, mutta loppumetreillä kuitenkin päätyivät tähän kappaleeseen.

Isäntämaana Ukraina pääsee suoraan finaaliin, mihin se arvottiin esiintymään numerolla 22. Ukraina kuitenkin äänestää toisessa semifinaalissa.


O.Torvaldin edustama musiikkityyli ei ole minulle aivan ominaisinta, joten kovinkaan korkealla omissa arvioissani tämä ei nouse. Omassa genressään tämä on kuitenkin minusta kohtalaisen toimiva ja live-esitys oli ainakin karsinnassa kekseliäästi toteutettu kellojen avulla. Isäntämaa Ukrainalla siis 3/5.

Mitään suuren suurta menestystä en lähtisi Ukrainalle tälle vuodelle veikkaamaan, sillä tämä ei kuitenkaan ole kappale, jota suuret yleisöt lähtisivät äänestämään tai jota tuomarit suosisivat runsaasti. Finaalissa maksimisijoitus lienee 15. sijan paikkeilla.

Mitä pidätte isäntämaa Ukrainan kappaleesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti